Kun Qin virtauksiin tulee häiriöitä, ihminen alkaa oireilla. Häiriöiden aiheuttajat voivat olla ulkoisia, kuten esimerkiksi Kylmyys, Tuuli tai Kosteus tai vaikkapa elämäntavat, tai sisäisiä. Kiinalainen lääketiede ei tunne muita sisäisiä sairauden aiheuttajia kuin tunteet. Liian voimakkaat tai pitkäaikaiset tunteet (jotka ovat Qitä!) häiritsevät kukin tiettyä suurta sisäelintä, joten tunteen aiheuttama häiriö ilmenee osana suuren sisäelimen oireistoa. Esimerkiksi pitkään jatkunut kauna, katkeruus ja viha kohdistuu Maksaan häiriten sen funktioita ja aiheuttaen tyypillisiä Maksan oireita, esim. päänsärkyä, silmien sairauksia, kohonnutta verenpainetta, levotonta unta jne. Toisaalta häiriintynyt Maksa voi oireilla aiheuttamalla ärtyneisyyttä, raivokohtauksia, ahdistusta ja jännittyneisyyttä. Psyyken oireet ovat siis yhtä merkitseviä diagnoosin kannalta kuin fyysisetkin. Terapeutti kerää kyselemällä, tunnustelemalla ja katselemalla diagnoosia varten potilaan oireet ja hahmottaa niiden pohjalta häiriömallin, joka hänen mielestään tällä hetkellä on kysymyksessä. Kielen tarkastelu ja pulssin kuuntelu kuuluvat diagnoosin tekoon.